Ensilumi

7 marras 2019

Tänään sataa asuinpaikassani ensilumi. Katselen kuinka kauniit hiutaleet leijailevat tuulen pyörittäessä niitä kuin tanssissa. Tarkasti katseltuna huomaan niiden koko eron ja miten jokainen hiutale leijailee omalla tyylillään. Saatan kuulla kauneuden ja hiljaisuuden, joka tässä läsnä olevassa hetkessä on. Minulle tämä on kuoleman tanssia.

Henkisestä näkökulmasta katsottuna ensilumi puhdistaa ja samalla siunaa puhtaudellaan kaikkea mitä se koskettaa. Maa saa jälleen neitseellisen kosketuksen ja puhdistuksen. Luonnon on aika levätä ja antaa uusien asioiden kerätä voimia. Saatan jopa kuulla luonnon helpotuksen henkäyksen kun lumi peittää sen alleen.

Kyyneleet valuvat poskiani pitkin katsellessani ensilumen satamista. Minulle ensilumi tuo aina mukanaan kuoleman. Annan kyyneleideni valua, koska aina kun annan niiden valua, tiedän, että olen jälleen lähempänä omaa todellista itseäni. Aivan kuin koko elämäni kuolisi sinä päivänä kun ensilumi saapuu. Suuri suru valtaa mieleni, vaikka samalla nautin näkemästäni kauneudesta. Kaikki pysähtyy, minä itseni äärelle. Sisimpäni huutaa elämää ja ensilumi pakottaa sen kuolemaan, hiljentymään ja katsomaan sisäänpäin. Mikä osa itsessäni kapinoi kuolemista ja irtipäästämistä vastaan? Voi kuinka saisin mieleni ymmärtämään, että aina kun annan jonkun osan itsestäni kuolla, niin olen samalla luonut tilan jonkun paljon kauniimman astuvan tilalle ja ilmentyvän elämässäni. Asian joka palvelee korkeinta minääni paremmin. Miten saisin tunteeni laantumaan ja antautumaan sille jumalalliselle järjestykselle, jossa aina on alku, itse elämä, kuolema ja uudelleensyntymä. Milloin voisin antautua tälle luonnolliselle rytmille ja antautua Jumalallisen viisauden virtaan?

Rakkaudella,
Laura