29 marras 2019

Ystäväkirja-haaste

Ihmistä etsimässä-blogin kirjoittaja ystäväni IE haastoi minut Ystäväkirja-haasteeseen. Pieni kylmänhiki nousi iholle, koska tässähän mennään taas epämukavuusalueelle, vaikka näitä muiden vastauksia on ihana ja hauska lukea. Jotain yllättävää saattaa aina kirjoittajasta paljastua 😀
Oma paperiversio ystäväkirja taitaa olla ala-asteella täytetty. Kauppiksessa, muistaakseni jossain bileissä täyteltiin myös paperista ystäväkirjaa.
Tästä se lähtee, lyhyitä ja ytimekkäitä vastauksia.

Bloginimeni tarina:

Sisäinen Tie- blogini sai nimensä siitä, kun halusin kirjoittaa henkimaailman ja ihmisyyden kokemuksia miten ne itse näen, tunnen ja koen. Sitä, että henkisyys ja sen kokemukset ovat osa ihmisenä olemista ja se, että niitä ei tarvitse erottaa toisistaan. Sielu ilmentää itseään ihmisyyden kautta.

Perusjuttuja

Siviilisäätyni: Naimisissa.
Asumismuoto: Rivitalo Myllypurossa.
Ammatti: Hih.. tämäpä on vaikea.. Energiahoitaja, intuitiivinen valmentaja/kouluttaja ja korujen tekijä.
Työpaikka: Oma yritys IloistaVirtaa.
Kiinalainen horoskooppini: Hevonen.
Harrastukset: Maalaaminen, lukeminen, luontoilu.

Syvällistä

Periaatteet: Pyri toimimaan rakkaudesta käsin ja ole oma itsesi.
Maailmankatsomukseni: Henkinen ja laajakatseinen.
Pohdin: Useasti ja paljon ja kaikkea.
Vihaan: Oman mieleni meteliä.
Halveksin: Kateellista tunnetta, joka välillä nostaa päätään minussa.
Pyrin: Kuuntelemaan valinnoissani sydäntäni.
Rakastan: Ihmisiä, luontoa, elämää ja eläimiä.
Haaveilen: Merenrantakodista.
Tarvitsen: Rakkautta, kosketusta, tarpeideni huomioimista.
Pelkään: Omaa epävarmuuttani.
Kaipaan: Kesää ja rakkaimpiani.
Murehdin: Rahaa.
Kerään: Kokemuksia ja ehkä vähän kirjoja….
Lempivärini: Vaaleanpunainen, oranssi ja kulta.
Vuodenaika: Kesä ja syksy.
Eläin: Koira, varis ja pöllö.
Kirja: Niitä on niiiiiiin monta!
Elokuva: Ei tule nyt mitään mieleen.
Musiikkilaji: Mantrat, kaikki hyväntuulen musa, aika kaikki ruokainen musiikin suhteen.
Numero: 11 ja 33
Asia minussa: Ilo, rakkaus ja villeys.
Ruoka: Hyvä risotto.
Juoma: Vesi.
Lomakohde: Havaiji.
Tuoksu: Jasmiini, mänty, Palo Santo, Meri.
Kasvi: Eucalyptus ja lilja.
Säätila: Puoliaurinkoinen.
Tapa viettää vapaailta: Lukeminen, ystävien kanssa puhelimessa puhuminen tai möllötys.

Kysymyksiä

Pidätkö tytöistä vai pojista: Miehistä.
Onko sinulla salaisuuksia: On.
Onko sinulla valkolakkia: On.
Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys: Ei ole kumpiakaan. Tatuointi voisi olla mahdollinen.
Mitä tilaat baarissa: Ananasmehun.
Poltatko tupakkaa: En. Joskus olen polttanut.
Omistatko eläimiä: Kyllä, koiran.
Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä: Kyllä!
Mitä muuttaisit itsessäsi: Ehkä sen, että luottaisin paremmin ohjaukseen ja merkkeihin.

Kerro jotakin siitä kun…

Olit 10-vuottanykyistä nuorempi: Lähdin intiaan joogaamaan ja en tiennyt mikä polku siitä aukeaisikaan!
Viimeksi koit romanttisen hetken: Olin todella otettu ja rakastettu.
Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Heitin tuttuun tapaa huumoria omasta keskeneräisyydestäni ystävilleni.
Joku kehuu sinua taitavaksi: Se on yleensä aika hankalaa ottaa vastaan ja hieman aina vaivaannun siitä.
Teet itsellesi lounasta: Teen aika harvoin itselleni lounasta. Jos teen niin mahdollisimman helppoa ja hyvää. Viimeksi taisin ihmetellä miksi ruoka ei valmistu…. Olin unohtanut laittaa hellan päälle!
Sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Minulla on aina kotoisa olo, kun olen siellä missä minun kuuluu olla. Nyt juuri tätä kirjoittaessani.
Lausunut kehuja: Lausun läheisilleni joka päivä kehuja, jotka tulevat sydämestäni. Se on luontevaa ja saa niin sanojan kuin vastaanottajan hyvälle tuulelle.
Viimeksi luit jotain syvällistä: En oikein tiedä miten luokitella syvällistä. Välillä sarjakuvistakin saa syvällisen ymmärryksen.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Mariska, Minä liityin sinuun.





22 marras 2019

Kun kuolema koskettaa

Marraskuu näyttäytyy minulle tänä vuonna irtipäästämisen ja kuoleman merkeissä. Numerologisesti 11 on yksi mestariluvuista joka tuo intuitiivisuutta, sisäistä voimaa ja valaistumista. Nyt on minun aikani sulkea tietynlainen sykli ja päästää suuresta surusta irti.

Kuten tiedät, meillä jokaisella on erityinen lahja nähdä ja kokea näkymätön maailma. Meillä jokaisella on äärettömän rikas sisäinen viisaus, joka vain odottaa ulospääsyään. Näin oli minullakin lapsena, kunnes suljin sen.

Elämällä on hassu tapa järjestää asiat niin, että kykymme avataan uudelleen, halusimme sitä tai emme. Niin kauan kun elämme egomme otteessa, saattaa elämä tuntua siltä, että kaikki ei ole kunnossa. Tarvitsemme egoa ja sillä on lupa olla. Kauneimmillaan ego palvelee sielua. Oma henkinen herääminen avattiin neljän lähiomaisen kuoleman avulla ja samassa sotkussa jouduin lopettamaan koiramme. Irtipäästämistä kerta kaikkiaan. Ja oloa ei helpottanut etukäteistieto heidän poistumisestaan.

Rakas kummitätini ja setäni jotka poistuivat 2009 luotani olivat kuin toiset vanhempani. He ottivat minua mukaan matkoilleen ja maksoivat opintoni. Meillä oli todella läheinen suhde ja välimatkaa fyysisesti vajaa kilometri.

Kun vein kummitätini ensimmäisen kerran lääkäriin, joku sisäinen kuiskaus, joka ei ollut pelko, tiesi kertoa jo minulle miten tässä tulisi käymään. Sen tiesi myös kummitätini. Hän on omalla esimerkillään opettanut minua näkymättömästä maailmasta. Hänkin tiesi asioita. Jo tästä ensimmäisestä hetkestä lääkärissä hän alkoi sisällään valmistautua kuolemaan ja järjestelemään asioita. Hän oli ihana ihminen, joka näki enneunia ja uskoi näkymättömään maailmaan. Muistan kuinka diagnoosin saamisen jälkeen alkoi taistelu syöpää vastaan. Muistan kuinka hoitojen lopetettua jo hänen ollessaan sairaalassa kyyneleet valuivat ja en voinut pidätellä itkua. Kummitätini selkeästi oli jo hyväksynyt oman tilanteensa ja oli valmistautunut omaan kuolemaansa. Itse en osannut siihen valmistautua vaikka hyvin tiesinkin sen tulevan. Olen kiitollinen siitä, että sain nähdä kummitätini viimeisen henkäyksen. Mitä en olisi halunnut nähdä, oli kipu ja kärsimys jota hän joutui kohtaamaan ennen kuolemaansa. Se näky kun uloste tulee suusta ja olet jo kuoleman rajamailla ja silti tunnet kipua. Ja itse katselet tätä näytelmää johon et voi vaikuttaa, kuin rukoilemalla, että toinen pääsisi kärsimyksistään.

Hetkellä jolloin ihminen kuolee, kun henki lähtee kehosta, ainoa jäljelle jäävä asia on ihmisen kuori. Ihmisen ulkonäkö muuttuu hetkessä. Se ei enää ole se sama ihminen jonka tunnemme. Ihmisestä tulee vain varjo entisestään, kuin teatteriasu olisi riisuttu, niin erilainen on kuolleen ihmisen ruumis.
Kummitätini oli sairaana ollessaan jopa hankkinut häälahjan minulle vaikka tiesikin jo lähdöstään. Viisas nainen jota jäin syvästi kaipaaman.

Kului kolme kuukautta ja en ollut läheskään toipunut edellisestä kuoleman kokemuksestani kun kummisetäni kuoli (kummitätini mies). Hänen kuntonsa romahti puolison kuoleman jälkeen dramaattisesti. Hänellä alkoi taistelu syöpää vastaan. Tässä välissä kerkesin mennä itse naimisiin ja häämatkalle. Häämatkan aikana kummisetäni oli joutunut sairaalaan. Tultuani matkalta maanantaina menin katsomaan häntä sairaalaan tiistaina. Hän oli kovissa tuskissa. Kummisetäni tarttui kyynel silmässä käteeni ja kysyi: Milloin pääsen täältä pois, milloin tämä kaikki loppuu? Sain mieleeni sanat, että pian. Kaikki tämä päättyy pian. En kuitenkaan rohjennut tätä hänelle ääneen sanoa. Seuraavana päivänä hän kuoli. Muutaman kuukauden päästä kummisetäni soitti unessani ovikelloa ja hän astui varovasti sisälle. Hän hymyili ja nosti hattuaan. Ymmärsin hänen tuleen vielä tervehtimään minua ja hän tuli pyytämään anteeksi tiettyjä asioita ja kiittämään. Oli ihana tunne herätä siihen kun rakas ihminen tulee vielä tervehtimään ja kiittämään yhteisestä ajasta. Iso kaipuu jäi tätä kultaista sielua kohtaan.

Kesällä 2010 olin mökillä päiväunilla. Päiväunet ovat ihana tapa rentoutu ja ehdottomasti yksi lempijutuistani. Yht’äkkiä heräsin siihen kun kuulin sielun huutavan. Ihan kuin sielu olisi revitty kehosta väkisin pois. Pelästyin hieman tuota ääntä. Kun olin täysin hereillä niin ymmärsin, että vaarini oli kuollut ja poistunut täältä maailmasta. Kului tunti ja äitini soitti ja kertoi uutiset. Vaikka tämä oli jo odotettavaa 98-vuotiaan kohdalla, niin näiden monien kuolemien sattuessa kohdalle, ei ihminen pysty tätä kunnolla käsittelemään, tai ainakaan itse en siihen kuulu. Asioiden hoitaminen ja empaatikkona muiden kannattelu uuvuttaa ja oma suru jää monesti huomioimatta.

Liekö karmallista, mutta vaarini oli jo useita vuosia sitten toivonut päästä lähtemään tästä maailmasta. Sodassa traumatisoituneena elämä itsensä kanssa ei ole varmaankaan ole ollut helppoa. Olinhan minäkin saanut osani tuosta kasvatuksesta ja nähnyt sodan jättämät kauheudet ihmisen muistiin ja käyttäytymiseen ja kehoon. Vanhemmalla iälläni vaarini monesti kertoi hirveyksistä joita hän oli joutunut kokemaan. Yhdenkään ihmisen ei tulisi koskaan kokea maailmassa vastaavaa.

Muutama kuukausi ja jouduin lopettamaan rakkaan koiramme. Tässä vaiheessa olo tuntui lähinnä turralta. Tuntui kuin jokainen solu olisi lamaantunut ja pysähtynyt. Voimat menneet ja jonkunlainen harmaus laskeutunut minuun.

Olen aina tiennyt, että isäni ei elä kauhean kauaa sen jälkeen kun hän jää eläkkeelle. En tiedä mistä tämä on johtunut, mutta tämä tieto minulla on vuosia ollut. Pelottavaakin, mutta kun tiedät niin tiedät, ja sitä tietoa et voi ohittaa. Ensimmäinen merkki tulevasta.
Isäni jäi eläkkeelle loppuvuodesta 2010. Tammikuussa 2011 olin käymässä vanhempieni luona. Makoilin isäni kanssa vierekkäin sängyssä ja juteltiin taloasioita. Olimme ostamassa asuntoa ja kyselin häneltä vinkkejä. Sanoin hänelle, että hän voisi tulla mukaan katsomaan niitä. Isäni totesi minulle: Et sinä enää apuani tarvitse. Kummalliset sanat jotka herättivät pienen lapsen sisälläni joka aina tarvitsee isäänsä. Kouraisu sydämestä. Sillä hetkellä tiesin, että hän ei elä enää kauaa. Toinen merkki tulevasta.

Lähdimme mieheni kanssa reissuun tammikuun lopulla. Viimeisenä päivänä tehdessämme lähtöä hotellilta ja odottelimme kuljetusta, niin oikealle kädelleni laskeutui musta perhonen. Perhonen siirtyi sormilleni ja se oli siinä yli 30 minuuttia. Paikalliset tulivat katsomaan miten tämä oli mahdollista. Perhonen ei lähtenyt siitä mihinkään, vaikka väkeä kävi tätä katsomassa ja liikuttelin kättäni. Monelle musta perhonen näyttäytyi ensi kertaa. Kolmas merkki tulevasta.

Palasimme kotiin helmikuun 12. päivä. 13 helmikuuta lähdin käymään vanhempieni luona. Nähdessäni isäni hän oli laihtunut tuona aikana 20 kiloa. Hän oli todella kipeän näköinen. Lääkäriin häntä ei saanut. Lääkärissä käynti oli hänen mielestään turhaa. Mies joka on kerran käynyt lääkärissä kun akillesjänne katkesi. Maanantaina 14.2. kävin ihanassa kivikaupassa. Paikan omistaja antoi minulle 3 kiveä ja sanoi, että pidä nämä sen aikaa kun tarvitset, ne tulevat auttamaan sinua. Tiistaina 15.2. isäni soitti minulle ja onnitteli syntymäpäiväni johdosta. Pyysin ja lähes huusin hänelle, että nyt hänen on mentävä lääkäriin, että ei ole reilua äidilleni jos hän kuolee kotiin. Keskiviikkona 16.2. pikkuveljeni ja äitini sai lähes pakotettuna viemään isäni sairaalan. Hänet siirrettiin omasta päivystyksestä Porvoon päivystykseen. Menin katsomaan häntä sinne ja vein hänelle yhden ostamani kiven. Isäni kysyi, että auttaako tämä. Sanoin, että se ainakin helpottaa oloa. Seuraavana päivänä, torstaina 17.2.2011 olimme äitini, pikkuveljeni ja minä isämme luona aamulla teho-osastolla johon hänet oli siirretty yön aikana.

Olimme hänen luonaan muutaman tunnin kunnes hän henkäisi viimeisen henkäyksen. Onneksi sain sanottua hänelle kiitoksen siitä, että hän ollut isäni. Nyt jo hieman tietoisempana kuolemasta ja sen merkityksestä rukoilin koko ajan, jotta hänen sielunsa pääsisi nopeammin lähtemään toiselle puolelle. Hän sai kuolla rakkaimpiensa ympäröimänä. Voi kuinka maailma aina vaan voi romahtaa syvemmin, miten sitä sammuttaa viimeisimmänkin valon kun pelkkä selviytymismoodi iskee päälle, ja näin minulle kävi. Jäin kaipaamaan suuresti hänen huumoriaan ja herkkyyttään.

Kenenkään valo ei todellisuudessa kuole, vaikka mielemme niin kuvittelee. Jokaisella sielulla on oma aikansa täällä. Kun ihminen kuolee, on hänen opettajuutensa tullut päätökseen tässä inkarnaatiossa. Hän on toteuttanut kaikki sielunsopimuksensa ja tehtävänsä täällä. Kaikki mitä hän on opettanut jää itämään hänen kohtaamissaan ihmisissä, jotta he voivat toteuttaa omaa tehtäväänsä. Kaikilla on siis erityinen tehtävä elämässäsi, vaikka se ei aina siltä tunnu.

Nämä kuolemat avasivat jälleen lahjani jotka olin vuosia piilottanut. Kaikki tämä tarvittiin siihen, että alkaisin kulkemaan omaa polkuani yhä vahvemmin. Kuinka kiitollisena jälleen olen kun muistutetaan siitä, että kaikella on tarkoitus. Maailmankaikkeus / suurempi voima / Luoja / Jumala on jälleen hoitanut asiat parhaimmalla tavalla, joka ihmiseltä jää välillä huomaamatta.

Tätä kirjoittaessani päätän surutyöni joka on kestänyt todella kauan, lähes kahdeksan vuotta. Kaikki tunteet kuolemasta tulee käydä läpi, koska se on ihmisyyden tehtävä. Mutta nyt ehkä viimeinkin olen valmis päästämään tästä irti ja iloitsemaan saamistani opetuksista ja siitä, että tunnen omaa syvyyttäni jälleen hieman enemmän. Tämä on itselleni myös muistutus kuoleman kauneudesta, sielun jatkaessa vapaana matkaansa uusiin seikkailuihin.

Tämä on meille kaikille joita kuolema koskettaa!

Rakkaudella,
Laura





7 marras 2019

Ensilumi

Tänään sataa asuinpaikassani ensilumi. Katselen kuinka kauniit hiutaleet leijailevat tuulen pyörittäessä niitä kuin tanssissa. Tarkasti katseltuna huomaan niiden koko eron ja miten jokainen hiutale leijailee omalla tyylillään. Saatan kuulla kauneuden ja hiljaisuuden, joka tässä läsnä olevassa hetkessä on. Minulle tämä on kuoleman tanssia.

Henkisestä näkökulmasta katsottuna ensilumi puhdistaa ja samalla siunaa puhtaudellaan kaikkea mitä se koskettaa. Maa saa jälleen neitseellisen kosketuksen ja puhdistuksen. Luonnon on aika levätä ja antaa uusien asioiden kerätä voimia. Saatan jopa kuulla luonnon helpotuksen henkäyksen kun lumi peittää sen alleen.

Kyyneleet valuvat poskiani pitkin katsellessani ensilumen satamista. Minulle ensilumi tuo aina mukanaan kuoleman. Annan kyyneleideni valua, koska aina kun annan niiden valua, tiedän, että olen jälleen lähempänä omaa todellista itseäni. Aivan kuin koko elämäni kuolisi sinä päivänä kun ensilumi saapuu. Suuri suru valtaa mieleni, vaikka samalla nautin näkemästäni kauneudesta. Kaikki pysähtyy, minä itseni äärelle. Sisimpäni huutaa elämää ja ensilumi pakottaa sen kuolemaan, hiljentymään ja katsomaan sisäänpäin. Mikä osa itsessäni kapinoi kuolemista ja irtipäästämistä vastaan? Voi kuinka saisin mieleni ymmärtämään, että aina kun annan jonkun osan itsestäni kuolla, niin olen samalla luonut tilan jonkun paljon kauniimman astuvan tilalle ja ilmentyvän elämässäni. Asian joka palvelee korkeinta minääni paremmin. Miten saisin tunteeni laantumaan ja antautumaan sille jumalalliselle järjestykselle, jossa aina on alku, itse elämä, kuolema ja uudelleensyntymä. Milloin voisin antautua tälle luonnolliselle rytmille ja antautua Jumalallisen viisauden virtaan?

Rakkaudella,
Laura





25 loka 2019

Jokaisella sielulla on sävel

Jokaisella Sielulla on sävel

Eräänä yönä minut herätettiin 02.00 ja aloin kuuntelemaan maailmankaikkeuden ohjausta, jossa minua kehotettiin rukoilemaan. Rukoileminen on minulle ominaista, mutta yöllinen herätys ja rukoukseen ohjaaminen oli jotain uutta. Näin aloitin rukoilemisen ja eri ihmisiä vilisi silmissäni. En tiedä menivätkö rukoukset heille vai miksi kyseiset ihmiset näkyivät silmissäni, mutta pyyteettömästä rukouksesta ei koskaan ole haittaa kun se tehdään sydäntietoisuudesta käsin, eikä mielen haluilla. Nukahdin uudelleen ja nukuinkin levollisesti koko yön.

Aamun tunnelmat olivat henkimaailman läsnäoloa täynnä, hieman jopa mystiset. Tunnelma oli erikoinen ja harvemmin jään sitä näin pohtimaan. Pieni kihelmöinti, että jotakin uutta olisi tulossa…

Lähdin ajamaan töihin. Taivaalla väreili harvinaisen oranssi ja sumuinen aurinko. Ajomatkan aikana sain tunteen, kuin joku suurempi voima olisi tullut osaksi minua ja aloin tuottamaan ääntä joka kumpusi täysin jostain toisesta maailmasta, joka oli niin voimakasta, että koko keho väreili äänen tullessa, jokainen solu kumisi kyseisen rytmin äärellä. Ääni muistutti alkuperäiskansojen lauluja vaikka en ymmärtänyt siitä mitään ja silti tiesin kaiken mistä se kertoi. Laulu/ääni oli voimakasta ja syvää. Edelleen muistan, että ääni oli jostain todella kaukaa ja kauniista lähteestä. Pyhää ja virtaavaa. Laulua kesti reilu 10 minuuttia.

Saavuin työpaikalleni ja valmistelujen jälkeen vyöhyketerapia asiakkaani saapui synnytyksen käynnistykseen. Minua huvitti suuresti kun asiakkaani selitti seuraavaa:

Olen tänään pukeutunut tällä lailla intiaanimaisesti ja kuuntelin koko matkan intiaani musiikkia autolla ajaessani! Hymyilin varmaan aika hassunkurisesti kun juuri olin itse laulaa hoilannut säveltä jota en tunnistanut ja jonka silti jollain lailla tunsin.

Aloittaessani hoidon, asteli henkimaailma paikalle nopeasti ison heimon voimin. Paikalle saapui heimon vanhimmat Inkaintiaanien ajalta ja muutama nainen kyseisestä heimosta. Tätä tapahtuu ja hymyilin ja toivotin heidät tervetulleiksi. He olivat todella vakavia ja tulivat selkeästi katsastamaan, että hoidan hommani oikein, koska tulossahan oli mitä upein sielu tähän maailmaan, sitten kun hänen aikansa olisi.

Yht’äkkiä, hoidon aikana tapahtui se hetki, kun tietoisuutemme aukeaa niin, että meillä on pääsy kaikkeen tietoon mitä tässä universumissa on! Silloin ymmärsin, että laulu jota aiemmin lauloin, oli tämän tulevan sielun oma sävel. Se oli järisyttävä tieto ja ymmärrys jälleen tämän universumin upeudesta ja siitä miten olemassaoloamme ei ainoastaan määrittele se mitä pystytään todistamaan tieteen keinoin. Heimovanhimmatkin nyökkäilivät kun ymmärsin tämän.

Tämän syntymättömän lapsen sävel oli tavoittanut minut autolla ajaessani ja se halusi tulla kuulluksi kauttani <3

Tätä ihanaa kohtaamista henkimaailman ja uuden sielun kanssa valmisteltiin jo yöllä, aloittaessani rukoilemisen. Kuinka kiitollinen jälleen sain olla tästä kokemuksesta.

 

Jokaisella sielulla on oma sävel joka soi täysin uniikilla tavalla. Mikä on sinun sielusi sävel?

 

Rakkaudella,
Laura





20 loka 2019

Energioiden uudistuminen

Energioiden uudistuminen

Ajattelin näin työpäivän päätteeksi istahtaa alas ja kirjoitella blogia. Silmiini osui kirjoitukseni, jota en vielä vuosi sitten uskaltanut julkistaa. Ei niinkään se, että siinä olisi mitään salaista vaan se, että näyttäytyisin jälleen hieman enemmän itsenäni, haavoineni ja kaikkineni. Ja blogin teemanahan on sisäinen tie <3 Tässä siis vuosi sitten kirjoittama tekstini ole hyvä <3

Minulla on ollut kohta kaksi viikkoa aikaa pysähtyä. Olen ollut sellaisessa flunssassa jollaista minulla ei koskaan aiemmin ole ollut. Tiedän tätä kirjoittaessani, että tälläkin on ollut syvempi merkitys. Päätin jo sairastumiseni alkuvaiheessa, että antaudun kaikelle mitä tulee tapahtumaan.
Energioitani on järjestelty täysin uusiksi universumin toimesta. Vanhoja malleja ja energioita on poistettu kehostani kovasti tämän flunssan myötä. Tunnen kuinka energiakehoni koko ajan rakentuu uudelleen. Voin kuulla kuinka suhina käy kun vanhat rakenteet pirstaloituvat ja uudelleenrakennus voidaan aloittaa. Uusi energia on kristallisempaa ja monin kerroin herkempää, joskin paljon voimakkaampaa ja kestävämpää kuin vanha. Se tekeytyy juuri sellaiseksi millaiseksi sen kuuluu tällä hetkellä tekeytyä.

Rakas ystäväni soitti minulle perjantaina ja hän oli koko viikon ihmetellyt uutta energiaani ja mitä minulle on tapahtumassa. Hän hiljeni hetkeksi ja totesi minulle: Sinä olet valmis johonkin. Sanoin hänelle, että siltä minustakin tuntuu, tosin en vielä tiedä mihin olen valmis ja onko sillä niin väliä mihin olisin valmis. Aika näyttää….

Kuinka tämä kaikki kuulostaakaan helpolta, kevyeltä ja ihanalta! Energioita muokataan ja uudelleen järjestetään… olen taas valmis johonkin…kuinka helppoa ja ihanaa ja kaunista…. Ehei… olen joutunut myös sukeltamaan ja vajoamaan läpi sysimustan suon jossa rumat käpristyneet ja irstaat kasvot ja kädet yrittävät saada minua pauloihinsa, jossa katsottavana ovat olleet oma toiminta kokonaisuudessaan! Kaikki pelot, väärin tehdyt teot, pettämiset, juoruilut, toisten ihmisten satuttamiset, ylpeys, kateus, kaikki se viha mitä tunnen sisälläni, laiskuus, ahneus, ylensyönti, himo. Tämä kaikki ja paljon muuta! 7 kuolemansyntiä ja parikymmentä muuta asiaa siihen päälle!

Ennen olisin kastellut ainoastaan varpaani varovasti näihin huonoihin puoliin itsessäni. Nopea varpaan kastelu ja varvas nopeasti pois. Mutta enää en voi niin toimia, kuten alussa totesin, lupasin antautua. Olen sukeltanut suon silmäkkeeseen, olen antanut tämän kaiken viedä minut muistoissani näihin kaikkiin tapahtumiin ja olotiloihin. Näihin kaikkiin muistoihin ja tapahtumiin, jotka ovat aina jättäneet jäljen olemukseeni, kehooni ja mieleeni, jotkut syvemmät jäljet ja jotkut hieman helpommat. Olen nauttinut ja lopettanut vastustamisen, olen nähnyt kuoleman silmästä silmään, olen nähnyt muiden kuolevan ja voi kuinka monta kertaa olenkaan toivonut jonkun toisen kuolemaa. Olen antautunut kaikelle pahuudelle, epäoikeudenmukaisuudelle ja synkkyydelle joka minussa on, olen vajonnut, antautunut vajoamisen matkalle, olen vajonnut niin syvälle, sellaisen pohjan läpi josta alkaa kauneus, armo, kasvu ja rakkaus. Olen nähnyt valon ja rakkauden joka meissä kaikissa on kun vain uskallamme mennä suomme läpi. Näin alkaa sinun ja minun uudelleen syntymä. Syntymä josta voimme aloittaa todellisen kasvumme ja loistomme.

Kuinka herkkää ihmistä sattuukaan kaikki mitä hänestä puhutaan, sanotaan mitä hänelle tehdään, Miten jokainen pahasti sanottu sana tai teko jättää jäljen jonnekin syvälle. Miten juoruilu satuttaa, miten se sattuu kun tunnet toisten tunteet ja yrität aina kannatella niitä muita ihmisiä. Ja kaikkein pahinta on se miten herkkä ihminen antaa itsensä tulla kohdelluksi näin ja miten hän kohtelee itseään! Kuinka rumasti ja kohtuuttomasti hän itseään kohtelee!

Tästä lähtien aion kaikki tulevat sattumiset, pahat sanat, valheet jotka minuun osuvat ja joita kokemuksia olen itse vetänyt puoleeni maalata ja paikata ne kaikella kauniilla! Kaikki arvet minussa saavat kultaisen peitteen, tikarin iskut koristelen timanteilla ja pahojen sanojen jättämät aukot ripotella täyteen rakkautta, parantaa sanojen vuotavat haavat koristellen ne kukkasin! Aion loistaa kirkkautta, antautua herkkyydelle ja olla näkyvästi haavoittuvainen jotta ystäväni sinä uskaltaisit tehdä samoin kivusta huolimatta, koska sinunkin kuuluu loistaa ja kasvaa.

Tätä on tietäjänainen, rukoilija, parantaja ja elävänä olevaisen olo <3 Koska vihdoinkin minä olen valmis ja uskallan olla minä <3

Rakkaudella
Laura